18.05.06, 11:11
Ensimmäinen futispelikin takana ja 3-1 voitto! Oma pelaaminen loppui suunnillen 20 min pelin jälkeen nilkan venähtämiseen. Saman jalan nilkka on mennyt aiemminkin salibandyssä. Toivotaan että parantuu ennen lauantaita, jolloin pitäisi olla tuomaroimassa nuorten lupausten salibandypelejä. Maanantaina olisi seuraava futispelikin. Tällä hetkellä liikkuminen on varsin ontuvaa. Eilen tosiaan piti ostaa Umbron kengät. Eipä niitä myymälässä sitten edes ollut. Löytyi sitten vastaavanlaiset Adidaksen Puntero TRX HG -kengät. Olivat varsin edulliset, vain 35 rahaa, Koskikeskuksen Intersportista.
Tuli luettua Aamulehdestä Da Vinci -koodin kriitikoiden ensiarvioita Cannesin elokuvajuhlilta. Ei ollut kovin positiivista palautetta tullut, mutta ennustivat että olisi silti tulossa yleisömenestys.
Eilen tuli asenneltua Windows XP uudelleen ja siirrettyä koneen sisälmykset asetuksineen. Varsin kivuton toimenpide. Kovalevyt tosin tuli osioitua uudelleen, joten aikaisemman neljän aseman tilasta jäljelle jäi kolme. Tilaukseen meni myös tänään työpaikan kautta Office 2003, koska firmamme kuuluu Microsoftin Home Use Program -ohjelmaan. Saan siis käyttää kotona samoja ohjelmia kuin töissäkin.
Mutta nyt kurnii, joten siirtyminen ruokapatojen ääreen.
Tänään: imuroin viimeinkin, MM-kiekkoa, Eurovision-karsinta.
3 comments
( 78 views )
| permalink
| ( 3 / 273 )
17.05.06, 14:37
Oikeaan palkkiin ilmestyi tänään Kirpputori, jossa myytävänä tavaroitani. Eipä ole aiemmin tullut kirpputoria blogissa vastaan, joten voinen pitää sitä Suomen ensimmäisenä virallisena blogikirppiksenä. Pidän siis tämän kunnian itselläni, kunnes toisin todistetaan! Tällä hetkellä myytävänä vain muutama peli ja vanhat Magic the Gathering -korttini.Futistossujen osto sitten jäi ruokatunnilla tekemättä, joten siirtyi iltapäivän ohjelmistoon: töistä suoraan kenkäkaupoille. Oli uusi kotelokin tullut, joten näpertelyä tiedossa. Isolla 12 cm tuulettimella varustetun 450W virtalähteen kanssa hintaa tuli 70 rahaa. Ihan kohtuullinen investointi.
Saa nähdä mitä tämän päivän pelistä tulee, koska reenejä on pidetty tasan nolla. Kuviot hiotaan 15 min ennen pelin alkua ja puolet porukasta ei edes ole koskaan nähnyt toisiaan. Peliaika 2x30 min, yhdeksän pelaajaa kentällä molemmista joukkueista, ei paitsioita ja rajaton vaihto-oikeus. Kenttäkin taisi olla hieman pienempi. No eipä se pelin pääasia taida ollakaan se voitto, vaan murskavoitto!
Huomennakin tulossa varsin mukava päivä. Euroviisukarsinnat lauantain finaaliin ja Suomen peli. Joten huomisenkin päivän ohjelma alkaa hahmottua. Jatkan illalla, jos asiaa tulee!
Tänään: futispeli, imurointia, näpertelyä.
16.05.06, 23:43
Tänään: menen nukkumaan, huomenna herään (todennäköisesti).Onpa viikko mennyt nopeasti. Huomenna jo keskiviikko! Alkuviikosta nyt ei mitään mainittavaa ole tapahtunut, mutta firman sponsoroimassa urheilutoiminnassa on tullut käytyä (sähly ja sulkis).
Huomenna pitäisi mini-socceriakin mennä pelailemaan. Edessä ruokatunnilla jonkinlaisten futiskenkien osto. Intersportin sivuilla näytti ainakin löytyvän suhteellisen edukasta hiekalle sopivaa kenkää, joten Koskikeskuksen Intersport kutsuu. Umbron MX-92-kenkä näytti varsin hyvältä omaan tarpeeseen. Kyllä nuo nyt aina lenkkarit voittaa. ;)
Perjantaina tulee leffateattereihin Da Vinci -koodi, joka itselläkin pitäisi mennä katsomaan. Pidin henkilökohtaisesti kirjasta, ja on mukava nähdä, kuinka filmatisoinnissa on onnistuttu. Näyttelijät ainakin vaikuttaisi hyviltä (mm. Tom Hanks, Audrey Tatou, Ian McKellen, Alfred Molina sekä Jean Reno).
Taidan siirtyä tuonne lakanoiden väliin, joten huomisiin!
12.05.06, 14:48
Tänään: kiihkeää suutelua, halailua, hernekeittoa, keikka.Kohta yksi työpäivä takana - viikonloppu edessä! Ensimmäinen nainen saapuu asemalle iltapäivällä ja vastaan olen menossa luonnollisesti! On jotenkin ollut koko viikon ajan "puolikas" olo, kun ei toinen ole ollut vieressä repimässä peittoa päältä, kun oma on sattunut tippumaan lattialle. Tämä on yksi niistä pienistä asioista, joita huomaa kaipaavansa vasta silloin kun toinen ei ole siinä vierellä. Pieni välimatka muistuttaa hyvin siitä, kuinka tärkeä oma kulta on. Sitä ei aina 24/7-yhdessäollessa osaa arvostaa niin paljon kun pitäisi.
Eilen tuli käytyä kyselemässä hieman noita mATX-koteloita ja taidan kallistua uuden ostoon. Compucaselta löytyi ihan näppärä ja suhteellisen siisti kotelo. Edessä liittimet kahdelle USB:lle, kuulokkeille, mikille ja Firewirelle. Lisäksi ulkoasu on saanut Nasu™-hyväksynnän. Sisään mahtuu normaali ATX-virtalähde, joten vielä hiljainen sellainen tarvisi löytää.
Särkänniemessä olisi myös tänään kello 18 alkaen "ilmainen" NRJ in the park -konsertti. Sisäänpääsy alueelle 5 euroa. Että se siitä ilmaisuudesta. Luulen että keksimme parempaakin tekemistä ensimmäisen naiseni kanssa. Lisäksi tällä hetkellä alkoi satamaan vettä kaatamalla, joten ei kiitos.
Eipä muuta kuin hauskaa viikonloppua!
11.05.06, 15:16
Tänään: enää yksi yö!Shuttle SN41G2 ja kaksi kovalevyä = ei hyvä yhdistelmä. Toinen levyistä (2v vanha) alkoi eilen illalla pitämään kummaa meteliä, joka ei taida olla normaalia. Mitä ilmeisimmin kaksi päällekäin olevaa levyä lämmittävät toisiaan niin paljon, että vaikuttaa toimintaan ja kestävyyteen. Levykeaseman tilalla olevan levyn kohdalla lämpö tuntuu jopa polttavalta!
Aikaisemmin yhdellä levyllä lämpöjen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta tuo noin puoli vuotta sitten lisätty levy ilmeisesti höökii liikaa lämpöä. Tai sitten on hajoamassa muuten vain. Joka tapauksessa huonoja merkkejä on ilmassa..
Vaikuttaisi siltä että täytyy siirtää kaikki enemmän tai vähemmän tärkeä DVD-levyille ja poistaa toinen kovalevy. Yksi vaihtoehto olisi hankkia ulkoinen kovalevy, ihan vain varmuuskopioita varten. Mielestäni olen nähnyt ainakin Lacien levyjä kohtuuhintaisina ja -kokoisina. Omaan silmään parhaalta vaikuttaisi tämä.
Yksi vaihtoehto on hankkia kokonaan uusi mATX-kotelo sisälmyksineen. Pääsisi näpertelemään ja antaisi paremmat mahdollisuudet toteuttaa hiljainen kone. Tämä vaihtoehto vaatii kuitenkin pitkät ja hartaat hallitusneuvottelut. ;)
10.05.06, 10:40
Tänään: teen töitä, tapaan kaverin, pesen pyykit, imuroin, pelaan.Ensimmäinen palkallinen kesäloma tulossa! Lomat merkitty kalenteriin ja esimieheltä odotellaan enää vahvistusta. Bulgarian Golden Sands kutsunee kolmen kaverini kanssa heinäkuun loppupuolella! Johan siitä viimeisimmästä ulkomaanreissusta onkin jo aikaa ainakin viisi vuotta. Tätä kirjoittaessa tuli muuten matkan vahvistus, joten matkaan ollaan lähdössä!
Käytännössähän tämä vaatii viikkojen, jopa vuosien, hyvittelyä ensimmäiselle naiselleni, joten ihan ilmainenhan tämä reissu ei tule olemaan. Taidankin tästä surffailla ensimmäiseksi Interfloran sivuille, josta saa lähetettyä kukkia.. ;)
Siskoni soitteli eilen ja pyysi mukaan illan pelin tulosvetoon. Panoksena oluet. Totuttuun tapaan taisin veikata (lue tietää) Tsekki-Suomi pelin lopputuloksen oikein (3-3), joten kultani, sisko miehensä kanssa sekä kaverini tarjoavat huurteiset kukin. Hahaa!
Lisätty 10.5.2006, 14.21:
Lomat menivät läpi, joten kesäloma heinäkuun viimeisestä viikosta alkaen!
09.05.06, 11:43
Tänään luvassa: töitä, sulkapalloa, soittelua, Zero Houria, MM-kiekkoa.Tuli eilen viriteltyä miksausvehkeet kuntoon ja hieman kokeiltua myös uutta mikseriä. Efektit toimivat kuten odotinkin. Pioneerin "uusi" viisi paikkainen In-loop sampleri vaikutti ihan hyvältä myös. Aluksi eq-potikat vaikuttivat jotenkin "oudoilta", mutta ilmeisesti olivat tehdaskankeita, tai ite olin vaan kankea. Hetken jumputuksen jälkeen voin olla tyytyväinen ostokseeni näin pikaisen testauksen jälkeen.
Sisääntuloja oli kuusi, joista kaksi muutettavissa phonoksi. Ulostuloja myös sopivasti kaksi, joten nauhoituskin onnistuu kivuitta. Kanavien äänenvoimakkuuksille olisin kaivannut esim. DJM-600:n pitempiä LED-rivistöjä, mutta kaipa tuohonkin tottuu.
Jos jollakin olisi laillista matskua, jolla voisin noita efektejä täällä demota, niin laittakaahan kommenttia niin laitan mp3-muodossa myös tänne.
08.05.06, 10:25
Ensimmäinen päivä kesäleskenä ilman ensimmäistä naistani. Edessä neljä kuukautta viikonloppusuhdetta. Snif.Tulevan kesän leskeyteen tuo hieman lohtua toinen nainen, jota jo eilen pääsin hieman lämmittelemään. Samaan aikaan tosin tuli Suomi - Latvia -jääkiekkopeli (päättyi muuten 5-0), joten aivan kaikkia temppuja ei ehditty vielä kokeilemaan. Lämpeää muuten yllättävän nopeasti.
Mikserikin oli perjantaina saapunut, joten tuli se tuossa aamusella noudettua. Postin nainen meinasi lyödä luun kurkkuun kun tivasi lähetyskorttia. Oli hieman vaivaantunut olo, koska vaikutti olevan hirveä homma etsiä se lähetys ilman tuota Suomen Postin omaa lähetystunnusta.. Hetken odottelun jälkeen paketti kuitenkin löytyi ja kannoin kolmannen naiseni kynnyksen yli. Uusi nainen siis sotkee hieman kuvioita toisen naisen kanssa, mutta yritän löytää aikaa sopivasti näille kaikille.
Sähköpostiin tipahti heti aamusta Kymen Sanomissa pyhäpäivänä julkaistu juttu uudesta laivakonseptista. Olkoon vaikka viikon alun kevennys. Lue tästä.
04.05.06, 10:15
04.05.2006, klo 09:02 Lähetys on lajittelussa01010 POSTIN LOGISTIIKKAKESKUS
Kohta se tulee! Nimittäin uusi mikseri, jota onkin jo tullut himoittua vanhan myymisen jälkeen. Tutulta saksalaiselta Thomannilta lähti Pioneerin DJM-400. Melkein pakettiin tuli laitettua myös pari EKS XP-10 -soittimia, mutta päätin siirtää hankintaa myöhempään.
Laitan jonkinmoista arvostelua heti, kun pääsen tutustumaan paremmin. Käyttöohjeet kyseiselle mikserille löytyy seuraavan linkin takaa: Pioneer DJM-400 ohjekirja.
Mutta nyt töitä jatkamaan...
31.07.05, 14:45
Sunnuntai. Blogi auki.Olen: uros, 25v, 184cm, kihloissa, insinööri.
Pidän: tytöstä, tekniikasta, peleistä, musiikista.
Asun: Tampereella, keskustassa, kerrostalossa, vuokralla.
Käyn: töissä, ulkona, suihkussa, keikoilla, juhlimassa.
Kuljen: jaloilla, bussilla, pyörällä.
Edellinen